Lapinlahden 4H-yhdistys

4H on tekemisen iloa! Olemme olemassa lapsia ja nuoria varten. Tuemme lapsen ja nuoren kasvua kohti aktiivista, vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. 

Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä.  4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella.  4H-koulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään. Tärkeimpiä toimintamuotojamme ovat kerhotoiminta, kurssit, leirit, nuorten työllistäminen, nuorten yrittäjyyden tukeminen ja yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa. 

Teemme työtä sen eteen, että jokainen lapinlahtelainen lapsi ja nuori löytävät omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa, saavat onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Ajankohtaista 

Kerro meille, millaiseen vapaa-ajantoimintaan olisit halukas osallistumaan ja jätä yhteystietosi niin olet mukana 20€ S-marketin lahjakortin arvonnassa. Vastausaikaa vuoden 2025 loppuun asti. Voittaja arvotaan tammikuun 2026 alussa ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Klikkaamalla kuvaa pääset suoraan lomakkeelle.

Leirit ja retket

Kerhot 

  • Kerhot alkavat viikolla 38 (tanssikerho alkaa 23.10!)

  • Kerhot ovat 4H-yhdistyksen jäsenille maksuttomia, ei-jäsenille kerhomaksu 35€/kerhokausi

Hei Sinä 14-28 -vuotias nuori, nyt olisi kerhonohjaustyötä tarjolla! 🍀 Etsimme omatoimisia ja iloisia nuoria vetämään 4H kerhoja kaudelle 25-26. Tässä sinulle oiva tilaisuus tienata taskurahaa opiskelujen ohessa. 🤑 Pidämme kerhonohjaajakoulutuksen syksyn aikana, joten ei haittaa jos aiempaa kokemusta kerhonohjauksesta ei löydy. Me kyllä huolehdimme, että saat riittävät eväät kerhon pitoon. 💚 Aito kiinnostus työtä kohtaan vie pitkälle! Hakulomakkeeseen pääset kuvaa klikkaamalla. Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan olisitko sinä sopiva henkilö ohjaamaan meidän kerhoja. 🍀

Tapahtumia

Nappaako? -harrastus

  • Ti 16.12. Klo 16-18 Laituri pilkkiä

  • Kuvia klikkaamalla pääset ilmoittautumaan mukaan

Nuorten harrastusryhmät

Tuumataan ja tehhään! -hanke

Meneillään ja tulossa olevat toimintaryhmät (Lapinlahti)

Meneillään ja tulossa olevat toimintaryhmät (Varpaisjärvi)

Hankkeen tulossa olevat retket ja koulutukset

  • Retkipäivä tulossa alkuvuodesta 2026.

Lisätietoja hankkeesta saat kuvaa klikkaamalla.